Huoli uudistuvan Keravan avoimuudesta

3.10.2023

Hyvä Keravan hyvinvointi JHL ry:n jäsen

Yhdistyksemme hallitus on esittänyt kaupungin johdolle huolensa avoimuuden puolesta uutta Keravaa valmisteltaessa. Keravan kaupunki julkaisi äskettäin hieman vaikeaselkoisen tiedotteen omassa henkilökunnan sisäverkossaan Kertussa. Tiedotteessa kerrottiin, kuinka uutta Keravaa lähdetään rakentamaan. Kyseinen tiedote piti sisällään enemmän arvoituksia kuin tietoa.

Keravan hyvinvointi JHL ry:n hallitus on kirjelmöinyt kaupunginjohdolle asiasta ja kertonut huolensa avoimuuden puutteesta. Maassamme on jälleen oikeistohallitus, joka omilla toimillaan luo jännitteitä ja epävarmuutta varsinkin julkisen alan työmarkkinoille.  Keravan kaupungin ei pidä lisätä tätä epävarmuutta omilla toimillaan. Onkin tärkeää, että kaupungin johto kertoo avoimesti muutossuunnitelmistaan. Yhdistyksen hallitus toivoo myös osallistavampaa työotetta muutoksia tehdessä. Henkilöstä tulisi kuunnella ja kuulla sekä päätöksiä tehdessä aidosti huomioida heidän mielipiteensä.

Keravan hyvinvointi JHL ry ei vastusta muutosta, mutta se tulee tehdä avoimesti ja työntekijät tulee sekä osallistaa, että pitää ajan tasalla tilanteesta. Vihjaileva tiedotus luo turhia huhuja ja lisää työntekijöiden epävarmuutta ennestään kireässä työmarkkinatilanteessa.